Biisit

Rock Band From Hell -bändikuva
Jere Siivikko
(kitara)
Jani Tillman
(laulu, kitara)
Mikko Nykänen
(rummut)
Mikko Saravuoma
(basso)

Tarina

rock band from hell on uusi energinen rockryhmä Oulusta. Vaikka se ei ole soittanut vielä keikan keikkaa, silläkin saralla pohjatyö on jo tehty. Laulaja-kitaristi Jani Tillman, basisti Mikko Saravuoma ja rumpali Mikko Nykänen ehtivät soittaa teini-ikäisinä perustamassaan Faceliftissä melkein kokonaisen vuosikymmenen.

”Kaikki kommellukset on aika lailla koettu. Ja tuskin niiltä kokonaan välttyy, vaikka homma isommaksi meneekin”, Nykänen toteaa.

”Matkan varrella on kuitenkin tullut pelisilmää. On oppinut, mistä asioista ihmiset syttyvät, ja mistä he eivät tykkää, mihin kannattaa oikeasti keskittyä, ja mihin on turha keskittyä. Ei tarvitse enää niin paljon lyödä päätä seinään.”

Nälkää menestykseen on ollut aiemminkin, mutta nyt tekemistä kuvastaa määrätietoisuus ja suunnitelmallisuus.

”Kaikki tulee silti aika luonnostaan. Meillä ei oikeastaan ole ollut mitään tiettyä genreä, mitä yritämme tehdä, vaan olemme tehneet sellaisia biisejä kuin on sattunut tulemaan. Silti niihin kaikkiin on tullut sellainen punainen lanka. Ihan sama, millaisen biisin teemme, se soundaa Rock Band From Helliltä”, Tillman sanoo.

Genrelähtöisesti ajatellen Rock Band From Hellin musiikki on eräänlaista pelkistettyä ja trendikästä bändivetoista rockia, jossa voi kuulla aineksia monelta suunnalta aina punkista ja popista nykypäivän jenkki-trapiin. Vaikka vanhat klassiset rockbändit on otettu haltuun, lopputuloksessa kuuluvat myös tuoreemmat vaikutteet.

Lyriikat taas ovat persoonallisen vinksahtaneita. Vaikka melodiat ovat usein iloisia, sanoitusten sävy on tummanpuhuva ja tyly. Why Don’t You Die!

Bändin nimestä ja sanoituksista saattaa paistaa tietty pilke silmäkulmassa, mutta mistään huumoritouhusta ei ole kyse. Tavoitteet ovat korkealla. Tähtäimessä on kansainvälinen ura.

”Emme ole tuhlanneet tähän nuoruuttamme ilmaiseksi. Kyllä me lyömme kaikki peliin ja katsomme kortit”, Nykänen uhoaa.

Rock Band From Hell -yhtyeen Jani Tillman
Rock Band From Hell -bändikuva
Rock Band From Hell -bändikuva
Rock Band From Hell -bändikuva

Videot